24.7.2012

Unelmista ja intohimosta

Kun yksi suurimmista unelmistani toteutui yliopistosta saadun opiskelupaikan myötä, tulin miettineeksi kirjallisia unelmiani. Mistä minä oikeastaan unelmoin ja miksi? Miksi haluan kirjoittaa ja miksi juuri romaaneja? Miksi en kirjoita vain pöytälaatikkoon vaan haluan olla kirjailija? Mitä kirjoittaminen merkitsee minulle ja minkälaisesta työskentelystä haaveilen?


Tällä hetkellä liikun eniten niissä haaveissa, jotka koskevat ensimmäisen Young Fighters-romaanin valmistumista ja sen jälkeistä aikaa. Kuvittelen, millaiselta tuntuu kirjoittaa kirjan viimeisiä sivuja, kerätä ystäviltäni kommentteja ja parannusehdotuksia ja sen jälkeen viimeistellä käsikirjoitus lopulliseen muotoonsa. Unelmoin riemusta ja jännityksestä, jotka kipristelevät vatsanpohjassani kun lähetän romaanin käsikirjoituksen kustantajille. Luulen, että sen jälkeen oloni on myös hiukan outo enkä oikein tiedä, mitä seuraavaksi tekisin. Tuskin maltan kovin pitkään olla aloittamatta seuraavan osan kirjoittamista.

Unelmointini on usein niinkin reaaliaikaista, että pyörittelen mielessäni mahdollisia kohtia tai lukuja, joita voisin  juuri tänään kirjoittaa. Tai kolmen tunnin päästä. Tai heti. Kirjoittaminen on joka kerta seikkailu, jonka sisältöä en voi täysin ennustaa, ja vaikka olenkin kokenut inspiraation ja kirjoittamisen tuottaman riemun kymmeniä kertoja, en koskaan lakkaa rakastamasta sitä. Jokainen sivu on erilainen, minkä vuoksi myös jokainen kirjoittamisen kokemus eroaa jollain tavalla edellisistä.

Voin hyvin kuvitella, että ulkopuolisen silmissä kirjoittaminen saattaa näyttää kovin yksitoikkoiselta. Fyysisesti se onkin, sillä suurin osa ajasta kuluu koneen ääressä tekstiä näpytellen. Mutta siihen yksitoikkoisuus sitten loppuukin - ainakin minun näkemykseni mukaan. Minulla on nyt jo aika monia työskentelytapoja ja kaavoja, joita käytän erilaisissa tilanteissa, mutta haluaisin laajentaa työskentelyäni edelleen. Luen paljon, etsin uusia elokuvia katsottavaksi, kuuntelen musiikkia päivittäin, imen maisemista ideoita ja paljon muuta, mutta uuden inspiraation lähteet eivät ole koskaan haitaksi.

Behind the words-blogissa olen kirjoittanut siitä, mitä kaikkea muuta kirjoittamiseen liittyy kuin itse kirjoittaminen. Minun kohdallani se "muu" tarkoittaa useimmiten pitkiä keskusteluja ystävien kanssa sekä kaikkea mahdollista luovaa, jonka avulla luon uusia tapahtumia ja tunnelmia Young Fightersin sivuille. Minulle kirjoittaminen ei myöskään merkitse yksinäisyyttä. Kirjoittaminen ei ole niin yksinäistä työtä kuin voisi luulla. Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana olen ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat auttaneet viemään käsikirjoitustani eteenpäin. Ystäväni lukevat tekstiäni säännöllisesti ja syksyllä on luvassa monipuolista editointia Sinituulin kanssa. Toivon, että editointiprosessista on iloa hänellekin.


Ennen kaikkea unelmoin kirjoittamisesta. Suunnittelen hiljalleen kirjoja, jotka haluaisin kirjoittaa, pyörittelen Young Fightersin juonikuvioita mielessäni ja mietin, millaista olisi kirjoittaa kirjaa jonkun kanssa. Haaveilen monenlaisten kirjojen kirjoittamista. Haluaisin kirjoittaa monille eri kohderyhmille; sekä nuorille että aikuisille ja kokeilla eri  genrejä. Haluan kehittyä kirjoittamisessa ja kirjoittaa sellaista kirjallisuutta, joka todella antaa lukijalleen jotain ainutlaatuista. En halua jämähtää vain yhteen lajiin vaan tuoda esille jotain uutta jokaisessa romaanissa.

Young Fightersin kohdalla tämä monipuolisuus voisi ilmetä esimerkiksi uusina henkilöinä ja syvällisempinä juonikuvioina. Vaikka tarinan ydinpalaset ovat koko ajan samat, voin lisätä uuden näkökulman tai vaihtaa kertojaa. Olen itse asiassa päättänytkin tehdä niin, mutta en osaa vielä tarkkaan sanoa missä osassa. Ideiota minulla on kymmeniä, ja palan halusta päästä toteuttamaan ne.

Mitä enemmän saan kirjoittaa, sitä onnellisempi olen. Unelmissani työskelen tiiviisti ja jatkuvasti jonkun kirjan parissa. Minulle on alusta asti ollut selvää se, että haluan jakaa tekstini toisten kanssa. En kirjoita itselleni, vaikka kirjoittaminen on intohimoni. Kirjoitan toisille, ja siksi haluan tulla kirjailijaksi. Maailma on täynnä kertomisen arvoisia tarinoita, ja haluaisin olla yksi heistä jotka niitä kertovat. Haluan kirjoillani antaa ihmisille oivalluksia, iloa ja onnen kyyneleitä, herättää ajatuksia - kaikkea sitä, mitä olen itse kirjallisuudelta saanut.

Kirjailijana minulla olisi myös mahdollisuuksia, joita pöytälaatikkoon kirjoittavalla harrastajalla ei välttämättä ole, esimerkiksi erilaisia keinoja kommunkoida lukijoiden kanssa. Toki kuka tahansa kirjoittamisesta kiinnostunut voi halutessaan luetuttaa tekstejään ystävillään ja muilla läheisillään, mutta silloin piiri on pieni eikä  palautetta saa kovin runsaasti. Minusta kirjoittamisen mielekkyys on juuri jakamisessa: saan täydellisen onnen ja palkinnon työstäni silloin, kun kuulen toisen ihmisen ajatuksia, jotka tekstini herätti. Se antaa minulle painavan syyn kirjoittaa lisää, kirjoittaa paremmin. Haaveilen tilanteista, jossa voisin tavata lukijoitani henkilökohtaisesti ja vaihtaa heidän kanssaan muutaman sanan. Toivon myös, että tämä blogi leviäisi ihmisten tietoon ja että lukijani uskaltautuisivat kommentoimaan tekstejäni tai vaikkapa kysymään jotakin kirjoittamisesta ja Young Fightersista. Se olisi hienoa erityisesti siksi, että lukijani pääsisivät syvemmälle kirjojeni maailmaan ja minä saisin samalla runsaasti ajatuksia siitä, mitä voisin tehdä paremmin ja mitä lukijani minulta toivovat. Kirjoittamiseni on kehittynyt huomattavasti viime kuukausien aikana nimenomaan toisilta saadun palautteen ansiosta. Voitte siis olla varmoja, että pidän blogini osoitteen lukijoiden saatavilla. Sisällyttäisin työhöni mielelläni myös haastatteluja ja kirjallisuustapahtumia.

Yksi pitkäaikaisimmista unelmistani on se, että saisin kirjoittaa ulkomailla. Matkustelu on aina inspiroinut minua, joten olisi mahtavaa nähdä, millaisia teoksia kirjoittaisin Teneriffan lämmössä tai New Yorkin vilinässä. Jos voisin tulevaisuudessa viettää säännöllisesti kuukauden esimerkiksi Teneriffalla, leijailisin pilvissä. Kirjoittaminen sujuisi siellä kuin tanssi.


Silloin on kun annan ajatusteni lentää täysin vapaasti, haaveilen Young Fightersin kääntämisestä muille kielille. En voi vielä edes käsittää, kuinka mahtavaa olisi, jos Young Fightersia luettaisiin ulkomailla. Olisi upeaa olla jonain päivänä kansainvälinen kirjailija. Toki olen realisti ja tiedän, että sellaiseen saavutukseen vaaditaan paljon aikaa ja työntekoa. Tällä hetkellä on tärkeintä kirjoittaa ensimmäinen romaani valmiiksi ja lähettää se eteenpäin, jotta voin valloittaa suomalaisten lukijoiden sydämet. Minulle kirjoittaminen on etusijalla. Kirjoittamisessa niin kuin muissakin taiteissa on kysymys antamisesta, oman lahjan käyttämisestä toisten iloksi. En osaa kuvitella itselleni nautinnollisempaa tai palkitsevampaa työtä kuin kirjoittaminen. En ole tienannut kirjoittamalla vielä senttiäkään, mutta rakastan sitä enkä ole turhautunut. Kirjoitan aina sydämelläni ja sielullani, en dollarin kuvat silmissäni. 

15.7.2012

Kunniatehtäviä

Maria: "Arvaa mikä mun tuleva lempikirja on?"
Minä: "No?"
Maria: "Riippuu siitä minkä sä annat sun kirjalle nimeks."

<3 <3 <3 

Tuossa on palanen keskustelusta, jonka kävimme Marian kanssa eräänä toukokuisena lauantaina. Olimme liikkeellä tavaomaisen kolmikkomme voimin: minä, Maria ja Aleksi. Tuossa vaiheessa olimme tavalliseen tapaan keskustelleet kaikesta mahdollisesta elokuvista kuulumisiin ja olimme siirtyneet meitä ehkä eniten yhdistävään aiheeseen: kirjoihin, kirjoittamiseen ja kirjailijoihin.

Emme ole tunteneet toisiamme vielä vuottakaan, mutta se ei ole estänyt kiintymyksen syntymistä. Sekään, että olen Mariaa ja Aleksia neljä vuotta vanhempi, ei vaikuta kuin positiivisesti. Joka kerta kun vietän aikaa heidän kanssaan, saan katsella maailmaa kahden nuoremman ihmisen silmin - kaiken lisäksi kahden fiksun, luovan, ihanan persoonan silmin. Olen heille ikään kuin uusi, henkinen isosisko. Juttelemme yleensä viikottain ja aina Helsinkiin mennessäni voin olla varma, että tämä kaksikko haluaa nähdä minut. Se koskettaa minua syvältä, sillä Maria ja Aleksi ovat minulle kumpikin tärkeitä ja rakkaita.

Tapaamistemme kaava on hyvin yksinkertainen: tapaamme jossakin päin Helsingin keskustaa, kävelemme ympäriinsä, syömme välillä jotakin ja istumme siellä täällä juttelemassa. Keskustelut vievät meidät aina mennessään, eikä aiheista ole pulaa. Keskustelun, josta kirjoitin pätkän alkuun, kävimme kymppikirjaston edessä kiviaidalla istuen. Olimme puhuneet muun muassa siitä, miksi Hitler oli sellainen kuin oli ja siitä, kuinka hienoa elokuvan tekeminen olisi. Tämä ehkä kertoo jotain keskustelunaiheiden kirjosta.

Maria ja Aleksi ovat myös Young Fightersin kannalta mainitsemisen arvoisia, koska he ovat kannustaneet minua kaikki ne päivät, jotka ovat unelmastani tienneet. He antavat minulle paljon uskoa, voimia ja ideioita jatkuvasti eivätkä milloinkaan lakkaa uskomasta minuun. Ajatus siitä, että ensimmäinen kirjani voisi olla joskus Marian lempikirja... se nostaa väistämättä hymyn kasvoilleni. En tiedä, voisiko kirjailijaksi haluavalle kauniimmin sanoa. Minusta tuntuu, että ei.

Tällä kaksikolla on uskomattoman voimakas vaikutus kirjoittamiseeni. He eivät varmaan edes tiedä, kuinka he sen tekevät: heidän kysymyksensä, kommenttinsa oikeastaan mistä tahansa kirjasta ja läsnäolonsa riittävät täyttämään minut ideoilla ja motivaatiolla. Keskustelumme ei tarvitse edes sivuta Young Fightersia, se voi silti antaa minulle energiaa. Sillä on varmasti paljon tekemistä sen kanssa, että sekä Mariassa että Aleksissa olisi ainesta kirjailijaksi. Saman päivän aikana hykertelimme ajatukselle siitä, että jonain päivänä joku lukisi kirjojamme tietämättä, että tunnemme toisemme ja että monet kirjat saivat alkunsa yhteisistä hetkistämme.

Myös Aleksi antoi minulle melkoisen annoksen motivaatiota tuona samana lauantaina. Hän soi minulle todella suuren kunnian vaativan tehtävän muodossa. En paljasta vielä muuta kuin sen, että tehtävä liittyy kirjoittamiseen ja Aleksin saamaan ideaan. Jos mieleenne tulee jotain, voitte toki kertoa sen kommentoimalla. 

Tuon päivän jälkeen kirjani on edistynyt entistäkin paremmin. Aloin pitää kirjaa siitä, kuinka paljon kirjoitan päivittäin ja olen saanut kirjoittamiseen tietyn rytmin. Motivaatio ja into kuplii sisälläni joka hetki. Kiitokset siitä Marialle ja Aleksille. Kiitos siitä, että kuljette rinnallani tällä pitkällä tiellä. Olen todella onnellinen osasta, joka minulla on elämässänne. Teette elämästäni päivä päivältä rikkaampaa.

Nyt toisen blogitekstin ja Young Fightersin pariin! Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita.

Mukavaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa kaikille!

Booklover


10.7.2012

The birth of Young Fighters

I started to create and write the story of Young Fighters in June 2004. At the time I was eleven years old and I didn't have an hunch how much my life would be changed by writing. I had been dreaming about writing a book since I was eight and I knew I would do it some day – but what I really didn't know was how quickly I would start to write and that first a small idea would grow so fast to a bigger story. Soon I started to create a long series of books and discovered that the secrets of Young Fighters would reach beyond decades.  

I remember brightly the day when the first pieces of the story snapped in the right places. I was on holiday with my mom in Crete, it was Wednesday and the clock was ticking few minutes after 11 a.m. According to my memories, it was third day of our trip and I was yearning to write something.  

Eventually my burning desire to write lead to the point where I could see the protagonist of the story, Amy, in my mind. The name just came to my mind without having any big sessions with my brains. It was the right name for this character and it was also obvious for me that she would be American. So the most of the story would be placed in the United States. I know it is an unusual choice for a book that will be written by a Finnish girl, but there is many good reasons to do it. The main reason was that a story like Young Fighters could never happen in Finland -  I guess it wouldn't be that credible.

Soon you'll undestand, why.

I took a note book and started to develop the character of Amy. I used her as a narrator and wrote short texts from her view. I got some inspiration from myself: the colour of the hair, the clothes Amy likes to wear, hobbies, part of personality... Amy is quite different from me after all. It's important to remember that she reminds others of me but is not me. I think it's easier to write about the character you've made up totally yourself when the protagonist has something familiar to writer. I think that's the reason why many writers get inspiration from their own personality.

After Amy I discovered her friends and some other people who are important to her. In Crete I got an idea of a big family that has a place in Amy's heart. In the summer I wrote a lot and made plans for the plot. I wanted to create something different, something interesting and new. Piece by piece the heart of the story came to my mind.

This is Young Fighters about:

Amy's life changes when she gets an inheritance from her grandfather. Her grandfather left her a mysterious, powerful computer chip and now Amy should keep it safe. Meaning of the chip is to protect US from terrorism and every kind of criminality. The chip is chased by unknown criminal organization which does everything to take Amy and her friends out of the way. The leader of the organization wants to use the chip to achieve his goals that will be told in the books. Amy has to confront many dangers with her friends when finding the truth of the chip and the answers to her questions. She has to rebuild her life and find the people who helped to make the chip. Only they can tell how the chip works and what kind of secrets are hidden in it. There are also few romances in the first book - and of course conflicts between the characters.

What is Amy's destiny? What happens to the computer chip? Who wins? 

Read my blog and find out!

Booklover.


3.7.2012

Venäläistä rulettia

Viimeksi kuluneet kaksi viikkoa olen kirjoittanut kirjaa niin tiiviisti, että en ole ehtinyt ajatella paljon muuta. Minulla oli työn alla tärkeä, haastava luku, jonka sain toissayönä valmiiksi. Eilen kirjoittaminen ei sitten luistanutkaan kovin hyvin, mikä ei ollut ihme: edellinen luku sai pituutta 20,5 sivua ja sen tapahtumat ovat melkoisen intensiivisiä. Sydämeni tykytti aika tavalla, kun kirjoitin.

Musiikki on aina ollut voimakkaasti läsnä kirjoittamisessani. Tämän luvun kohdalla sain taas huomata, kuinka paljon voimaa ja inspiraatiota yksikin kappale voi antaa. Joskus käy niin, että oikealle raiteille johdattava kappale on yllättävä, esimerkiksi jonkun sellaisen artistin jonka musiikkia en kovin paljon kuuntele muuten. Lempiartistini kulkevat useimmiten mukana kirjoittamastani kohdasta riippumatta.

Voin paljastaa luvusta sen verran, että päähenkilö kohtaa suuren vaaran ja kokee voimakkaita kauhun ja pelon tunteita. Hän kohtaa haamuja menneisyydestä ja nykyisen elämänsä salaisuuksia. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja minusta tuntuu, että tämä luku oli yksi parhaista tähän mennessä valmistuneista.

Luvun kirjoittamista auttoi erityisesti Rihannan Russian Roulette, jonka pääsette kuuntelemaan tuosta linkistä. Tiedätte varmasti kappaleen, mutta kehotan silti kuuntelemaan sen ja erityisesti sanoja ja tunnelmaa, jonka ne välittävät. Kyseisen kappaleen sanat eivät pelkästään auttaneet minua kirjoittamaan Amyn (päähenkilö) tunteista vaan saivat minut myös kokemaan ne. Kuunnelkaa siis sanoja, niin voitte saada vihjeitä viimeksi kirjoittamani luvun tunnelmasta ja tapahtumista. Musiikkivideo ei kerro luvun tapahtumista, vaikka niihinkin liittyy aseita ja hengenvaaraa.

Behind the words-blogissa kysyin jonkin aikaa sitten, mitä lukijani haluaisivat nähdä tässä blogissa. Monet vastanneista toivoivat pätkiä kirjastani, joten päätin nyt antaa teille pienen näytteen luvusta, josta olen kertonut tässä tekstissä. Toivottavasti pidätte!


"Kahlitsija vaikeni, kiristi vielä kerran köyttä ja nousi jaloilleen. Sanaakaan sanomatta hän vetäisi esiin aseen ja painoi sen otsalleni. Jokainen ruumiinosani tärisi kauhusta enkä kyennyt edes kiljumaan. McField kyykistyi ja nosti pääni ylös yhdellä kevyellä liikkeellä pakottaakseen minut katsomaan silmiinsä. Kohdatessani nyt miehen myrkynvihreän katseen olin varma, etten näkisi enää huomista." - Amy Young, Young Fighters