27.2.2013

Tulossa lähiaikoina

Yhdessä kommentissa kysyttiin, mikä ruokkii luovuuttani. Pyörittelin kysymystä jonkin aikaa ja huomasin, että luovuuttani ylläpitäviä asioita on niin monta, että en saa millään kirjoitettua niistä kattavasti yhdessä tekstissä. Niinpä kirjoitan niistä useamman tekstin, jotta voin pohtia yksityiskohtiakin. Ensimmäistä aiheeseen liittyvää tekstiä voi odottaa suunnilleen viikon päästä.

Teneriffa-tekstit hieman viipyvät, mikä johtuu valtavasta kuvien määrästä ja flunssasta, joka on haitannut kaikkia tekemisiäni. Yritän kuitenkin lähiaikoina sellaisenkin väsätä.

Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa vähän tietokonesirusta, joka muuttaa Amyn, Young Fightersin päähenkilön elämän. En osaa tarkkaan sanoa, milloin julkaisen sen, mutta toivottavasti saan sen kirjoitettua muutaman päivän sisällä.

Saisikohan tänään itse romaaniakin edistettyä?


18.2.2013

Muutama päivitys ja viikon suunnitelmat

8314/65000 sanaa jäljellä olevasta tekstistä kirjoitettu. Kokonaissanamäärä on nyt noin 102000. Ei huono. Sain myös viimein valmiiksi yhden luvun, jonka takia kirjoittaminen ei sujunut vähään aikaan kovin hyvin 

Tällä viikolla tarkoitukseni on kirjoittaa vähintään 1700 sanaa ja tehdä vähän tutkimusta Young Fightersia varten.

17.2.2013

Ajasta ja paikasta toiseen

Romaania kirjoittaessa täytyy pohtia sen aikarakennetta. Täytyy miettiä, kuinka pitkän ajanjakson tapahtumat kertoo ja kuinka paljon kuluttaa sanoja jonkin yksittäisen tapahtuman kertomiseen. Sen lisäksi täytyy rakentaa lukujen rakenne sekä juonikuvoiden suhteet toisiinsa ja aikaan, jonka ne vaativat tekstissä. Tässä hässäkässä tulisi muistaa pohtia myös, mitä jättää pois eli millaisia hyppyjä ja aukkoja tekstiin sisällyttää.

Aloitetaan isoista linjoista ja siitä, miten ne vaikuttavat teoksen sisäiseen rakenteeseen. Isoilla linjoilla tarkoitan tässä sitä, kuinka pitkän jakson tapahtumat teos kokonaisuudessaan käsittää. Vaihtoehtoja on yhtä monta kuin kirjojakin, joten puhun nyt vain joistakin ratkaisuista, joihin olen törmännyt usein kirjallisuudessa.

Koska luen paljon jännityskirjallisuutta, eteeni osuu kymmeniä kirjoja, jotka keskittyvät muutaman päivän mittaiseen jaksoon, jonka aikana selvitetään murha tai useampi murha. Tällaisissa teoksissa juoni on usein intensiivinen ja sisältää useita pieniä edistysaskeleita, joiden tarkka kuvaaminen on tarinan ymmärtämisen kannalta keskeistä. Runsas yksityiskohtaisuus tuntuu luonnolliselta myös siksi, että rikokset selviävät pienten asioiden ja oivallusten avulla melko lyhyessä ajassa. Rikosromaaneissa (ja muissa lyhyen jakson käsittelevissä teoksissa) ei siis ole tarvetta kovin suurille hypyille.

On tietenkin olemassa romaaneja, jotka käsittelevät huomattavasti pidemmän jakson tapahtumat, esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden tapahtumat. Tällaista romaania kirjoittaessa joutuu miettimään tarkemmin, mihin keskittyy ja millaiset tapahtumat jättää taka-alalle tai kokokonaan pois. Teoksesta tulisi järjettömän pitkä, jos siinä kuvailisi vuoden jokaisen päivän aamusta iltaan kaikkine yksityiskohtineen.

Näiden lisäksi löytyy teoksia, joiden ominaisuudet ovat kaikkea tältä väliltä tai kulkevat keskellä, eli eivät ole yksityiskohtaisia eivätkä erityisen epämääräisiä.

Sitten niihin hyppyihin. Millaiset hypyt ovat hyviä ja tarpeellisia? Millaisissa kohdissa niitä kannattaa tehdä?

Pidän hypyistä, jotka ovat luontevia ja perusteltuja. Ennen kuin jätän jonkin kohtauksen tai juonikuvion pois, mietin, miksi haluan tehdä niin. Jos en saa kysymykseen selkeää vastausta, harkitsen vielä uudelleen. Liian suuret ja ylimääräiset aukot häiritsevät lukijaa yhtä paljon kuin turhat selostukset. Mieluummin kirjoitan luonnokseen jotakin ylimääräistä ja poistan sen muokkaamisen yhteydessä kuin jätän aukon, jota joudun tuskissani korjailemaan monta kertaa. En myöskään yritä pakottaa tarinaa hyppäämään vaikkapa päivästä tai viikosta toiseen, jos hyppy ei synny luonnostaan. Väkinäisyys välittyy tekstistä nopeasti ja tekee kielestä kankeaa.

Young Fightersia kirjoittaessani olen huomannut, että varsinkin suuremmat hypyt, esimerkiksi siirtymät päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen asettuvat parhaiten lukujen loppuun. Luvun lopussa lukija saa tilaa miettiä siihen asti lukemaansa ja osaa valmistautua siihen, että seuraavaksi siirrytään toiseen tilanteeseen, aiheeseen tai ajankohtaan. Jokaista lukua ei kuitenkaan kannata lopettaa selkeään hyppyyn, sillä se vaikuttaa kaavamaiselta. Vaihtelu ja yllätykset pitävät lukijan mielenkiintoa yllä.

Mietin myös, mikä on lukijan ja tekstin kannalta tarpeellista. Jos tarina tuntuu kokonaiselta ja selkeästi ymmärrettävältä ilman harkinnan alla olevaa kohtausta, jätän kohtauksen kirjoittamatta. Jos koen, että kohtaus on tärkeä tai suorastaan välttämätön, mietin, kuinka tarkkaan se tulisi kirjoittaa ja millainen suhde sillä on muihin tapahtumiin. Jos se liittyy tiiviisti johonkin suurempaan juonikuvioon, uhraan sen kirjoittamiseen jonkin verran aikaa ja sanoja.

Yksi hyppyjen tehtävä on vähentää turhaa toistoa. Kirjailijan ei esimerkiksi tarvitse kuvailla puhelinkeskustelujen lopetuksia ja laittaa henkilöitään sanomaan "heihei", koska lukija tajuaa niin tapahtuvan muutenkin. Arjessa toistuvia toimintoja kuten syömistä, pukeutumista ja kouluun/töihin lähtöä ei myöskään tarvitse kuvailla jatkuvasti. Tällaisia toistoja välttämällä saa aikaiseksi sujuvaa tekstiä ja vapauttaa sanoja niihin kohtiin, jotka vaativat runsaampaa kuvailua. 

Miten hyppyjen tekemistä voi oppia?

Itse olen oppinut hypyistä ja aukoista parhaiten

a) lukemalla paljon erilaisia, eri genrejä edustavia kirjoja. Kun näkee, mitä toiset ovat tehneet, löytää mahdollisuuksia ja keinoja, joita soveltaa omaan kirjoittamiseen. Kohdatessaan tekniikoita, jotka toimivat tai eivät toimi saa käsityksen siitä, millaiseen tekstiin itse pyrkii ja mikä voisi sopia juuri nyt työn alla olevaan tekstiin.

b) kokeilemalla monipuolisten kohtausten ja juonikuvioiden rakentamista ja kirjoittamista. Sen, onko jokin kohtaus turha, tietää varmimmin vasta sitten, kun käsikirjoituksesta on olemassa kokonainen luonnos. Kun tekstiä lukee kokonaisuutena, huomaa ylimääräisiä asioita ja liian suuria aukkoja. Virheistä oppii ja kokeilemalla saa selville, mikä tuntuu itselle luontevalta ja millaisiin raameihin tarina asettuu. Yksityiskohtia voi aina pohtia sitten, kun suuremmat linjat ovat koossa.


Toivottavasti tästä pitkästä postauksesta on hyötyä! Kysymykset ja kommentit ovat taas tervetulleita.

14.2.2013

Eilen kirjoitettua

Ystävänpäivän kunniaksi jaan teille pienen pätkän eilisen aikaansaannoksesta. Tänään pääsen uuden luvun pariin, viimeinkin.


"Tilasin yhden lipun ja ojensin rahan myyjälle. Yritin hymyillä, vaikka minusta tuntui, että kanssani asioiva mies ei todellakaan ollut se, joka väitti olevansa. Kun hän ojensi minulle vaihtorahan, hänen katseensa tuntui syvemmältä kuin myyjän, joka palvelee täysin tuntematonta asiakasta. Nämä ihmiset tietävät, kuka minä olen, ajattelin ja käännyin nopeasti takaisin Jadeen päin.
Hän ei ollut enää siinä." 

13.2.2013

Perjantai-ilta Américasissa

Perjantai-illan vietimme Américasissa ottamalla valokuvia ja syömällä ihanassa ravintolassa rantakadun varrella. Tässä muutama kuva perjantai-illalta:


Näkymä pöydästä.




Ihanat lasit! 

Paras pippuripihvi, jonka olen syönyt!




Jäätelö <3
Tarjoilija oli ystävällinen ja otti meistä ja upeista jälkiruoistamme kuvan


Tässä vielä muutama kuva hotellilta. 

Kauniit portin valot. Joka kerta kun tuosta astui, tuntui kuin olisi astunut uuteen maailmaan.


Tätä valaistua puuta ihailimme usein. 


Rakastan näitä lyhtyjä. Niissä on jotakin salaperäistä.




Nämä altaalta otetut kuvat ja upea kuutamo inspiroivat minua kirjoittamaan yhtä romanttista kohtausta..  Odotan jo innolla sen kirjoittamista.


Kaiken kaikkiaan nämä kuvat ovat minulle erittäin hyödyllisiä, sillä ne auttavat minua kuvailemaan, miltä Américas näyttää illalla. Edelliseltä reissulta ei tullut kovinkaan paljon iltakuvia eikä varsinkaan näin yksityiskohtaisia.


6.2.2013

Inspiraatio ja kopioimisen vaara

Tällä kertaa pohdin kysymyksiä, jotka liittyvät lukemisen antamaan inspiraatioon, kirjoittamiseen ja toisilta kopioimisen vaaraan. Kysymykset heräsivät aikaisemmasta tekstistä, jossa kehotin kirjoittajia ja kirjailijoiksi haluavia lukemaan paljon. Tässä on linkki kyseiseen tekstiin, jos haluatte vilkaista mistä siinä on kyse: Haasteita ja tavoitteita osa 3: Alku ja loppu



Mistä tietää, että kirjoittamisesta ei tule tai ei ole tullut toisten tekstien kopioimista? Entä jos saa inspiraatiota toisilta kirjailijoilta ja sortuu vahingossa kopioimaan näiden tyyliä?


Näihin kysymyksiin on varmaan mahdotonta antaa yhtä, kaikenkattavaa vastausta, mutta joitakin hyödyllisiä huomioita olen tehnyt. Jokainen kirjailija joutuu miettimään, ovatko hänen ideansa uusia, koskettavia ja toteuttamiskelpoisia. Menestyäkseen ja löytääkeen lukijansa kirjailijan täytyy hioa tyylinsä ainutlaatuiseksi ja erottuvaksi - ja ennen kaikkea omakseen. Mutta miten se onnistuu keskellä kirjallisuuden valtamerta?

Kirjoittamisprosessiin ja sen kaikkiin vaiheisiin vaikuttaa muukin kuin kirjoittaja itse. Kaikki kirjallisuus (ja tekstit yleensäkin) ovat intertekstuaalisia eli sisältävät viittauksia toisiin teksteihin. Osa viittauksista on selkeitä ja tietoisia, osa huomaamattomia. Kirjailija ei välttämättä itsekään ole tietoinen kaikista vaikutteistaan. Kirjallisuus inspiroi, motivoi ja kertoo, mitä on jo kirjoitettu. Se myös herättää henkiin kirjailijan perusvälineet: ajatukset ja tunteet. Siksi lukeminen on kirjailijalle hyödyllistä ja välttämätöntä, vaikka siihen sisältyy riski muiden kirjailijoiden tekstin tai tyylin kopioimisesta. Kuinka kopioimisen voi välttää ja kuinka kirjallisuudesta saatua inspiraatiota voi käyttää niin, että lopputulos on ehdottomasti oma ja uusi?

Kun teksti on vasta idean tasolla, voi pohtia esimerkiksi, muistuttaako idea selvästi jotakin jo olemassaolevaa teosta. Jos muistuttaa, kannattaa miettiä, onko idea todella oma vai kyseisen teoksen aikaansaama. Kysyn tämän kysymyksen itseltäni aina, kun saan idean uuteen romaaniin. Se auttaa hahmottamaan, minkälaisia ideoita nimenomaan lukeminen synnyttää. Olen myös huomannut, että ne ideat, jotka todennäköisesti olivat enemmän jonkin lukukokemuksen tuotoksia kuin omia luomuksiani, ovat hävinneet mielestäni melkein yhtä nopeasti kuin ne ovat sinne ilmaantuneet.

Kirjoittamistyöhön siirryttäessä inspiraation hyödyntämisen ja kopioimisen raja sumenee. On tärkeää pitää mielessä, millaisen tarinan haluaa kertoa. Se auttaa oman tyylin löytämisessä ja antaa hälytyksen, jos on vähällä lisätä tekstiin jotakin, joka ei kuulu siihen. 

Ensimmäistä Young Fighters-romaania kirjoittaessani ja sen jatko-osia suunnitellessani olen käynyt läpi useita kysymyksiä selvittääkseni, olenko tahattomasti omaksunut kirjoittamiseeni ja tarinaani vieraita aineksia. Listalta löytyy muunmuassa nämä:

    - Onko jokin juonikuvio tullut mieleeni välittömästi luettuani jonkin teoksen?

    - Löytyykö käsikirjoituksesta rakenteita, jotka voi löytää jostakin kirjasta tai kirjasarjasta, josta pidän erityisen paljon? 
     
    - Tuntuvatko juonen pääpiirteet liian tutuilta?

    - Muistuttaako joku henkilöhahmoni liikaa henkilöhahmoa, joka on jäänyt mieleeni lukiessa? 

    - Onko joku hahmoistani naispuolinen/miespuolinen versio jostakin lempihahmostani?

    - Olenko istuttanut tarinaani tapahtumaketjun, joka ei millään tunnu sopivan yhteen pääjuonen kanssa?

    - Käytänkö tai olenko käyttänyt toistuvasti samoja ilmauksia kuin kirjailija, jonka teoksia olen lukenut paljon?

     - Muuttuuko kuvailun tai muun kirjoittamisen tapa yhtäkkiä toisenlaiseksi tai tuoko se mieleen jotakin samanlaisella tyylillä kirjoitettua?


Näiden kysymysten esittäminen on ollut hyvä testi ja on opettanut minua tarttumaan kuokkavieraisiin ajoissa. Ajan kuluessa ja kirjoittamisen muuttuessa säännöllisemmäksi tunnistaa helpommin, minkälaiseen kopioimiseen on taipuvainen ja minkälaiset ideat ovat itselle luontevia. Nämä kysymykset ovat toimineet minulla, mutta ne eivät välttämättä toimi toisilla; etsi siis kysymyksiä, jotka auttavat sinua.

Kokemuksieni perusteella uskon, että kirjailijoilta ja heidän teoksistaan saadun inspiraation rakentava, turvallinen hyödyntäminen on yhteydessä inspiraation muuntamiseen. Muuntamisella tarkoitan 1) jonkin teoksen herättämän ajatuksen tai idean muuttamisesta omaan tarinaani sopivaan muotoon tai 2) heränneen idean halkomisesta osiin niin, että käytän siitä vain osaa konkreettisesti. Tässä esimerkki kummastakin:

1) Jos esimerkiksi kohtaan kirjassa mielenkiintoisen rikoksen, joka saa minut oivaltamaan jotakin uutta rikollisen mielen toiminnasta, mietin millä tavalla omat hahmoni voisivat oivaltaa saman asian, millaisen rikoksen kautta se voisi valjeta heille. En siis siirrä rikosta ja sen selvittämistä sellaisenaan omaan käsikirjoitukseeni (rakenteita, tapahtumaketjuja, samantaipaisia vihjeitä ynnä muuta) vaan luon oman rikoksen, joka syntyy minun tarinani aineksista ja sen henkilöiden motiiveista. 

2) Jos joku lempikirjailijoistani kuvailee jotakin tunnetta ja sen heräämistä erityisen hienolla tavalla, annan sen hautua mielessäni ja otan selvää, onko sen tyyppinen tilanne ja siinä herännyt tunne tyypillinen jollekin henkilölleni. Jos on, mietin, miten kyseisen henkilön voisi saada tuntemaan sillä tavalla ja sopiiko sellainen tunne tekstin tunnelmaan ja teemoihin.

Inspiraation ja sen lähteiden ydin on se, että ne tekevät työtä sinussa ja auttavat sinua luomaan jotakin. Anna inspiraatiolle tilaa, anna sille aikaa. Olen usein huomannut, että liian nopeasti käyttöön otetut ideat kuihtuvat helposti ja ajavat tekstiä pois oikealta radalta.

On yksilöllistä, miten ja milloin inspiraation lähteitä kannattaa käyttää. Esimerkiksi Michael Connelly, yksi lempikirjailijoistani, lukee toisten teoksia ainoastaan romaanien kirjoittamisen välissä. Hän ei halua kirjallisuuden vaikuttavan teoksiinsa välittömästi, joten hän kokee parhaaksi keskittyä kirjoittamiseen ensin. Vain kokeilemalla saa selville, mikä toimii ja mistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.


Onko sinulla kokemuksia tahattomasta kopioimisesta? Miten olet päässyt siitä irti?

Tällaista tänään. Jos kaipaat tarkempaa selitystä johonkin kohtaan, jätä kommentti! Kysymykset ja ehdotukset ovat tervetulleita niin kuin aina.