22.12.2014

Pikajuna maailmojen halki

Jokainen kirjoittaja, bloggaaja tai kuka tahansa, joka työskentelee ison ja pitkäkestoisen projektin parissa kohtaa jossain vaiheessa kysymyksen siitä, onko hommassa mitään järkeä. Reitti tämän kysymyksen luo voi olla millainen tahansa, mutta uskon että jokainen käy tämän sisäisen taistelun läpi vähintään kerran ennen maaliviivaa.

On pelottavaa ja turhauttavaa kyseenalaistaa itsensä, työnsä ja kykynsä. Kun lähtee sille tielle, itsetietoisuus, epäilykset - kaikki ihmismielen tuotokset - ottavat nopeasti vallan ja voivat koitua koko prosessin tuhoksi. On liian helppoa jäädä jumiin pelkoihin ja muihin rajoituksiin, joita kehittelemme itsemme ja unelmiemme ympärille. Mutta joskus kaiken kyseenalaistaminen voi olla ainoa keino päästä eteenpäin, uudistua. Joskus on pakko panna kaikki hajalle, koska vain rikkinäisen voi korjata. Joskus täytyy antaa periksi ongelmille, jotta löytää ratkaisun. Joskus täytyy nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei kykene, ei osaa, ei tiedä eikä ymmärrä. Kukaan ei voi ottaa minua kädestä kiinni, jos puristan jyrkänteen rystyset valkoisina. Ironista, mutta totta.

Koen, että tässä vuodessa on ollut kysymys juuri tästä kysymisen, antaumisen ja uuden inspiraation etsimisen kierteestä. Syyskuussa kokosin erityisesti kesän aikana mielessä pyörineitä ajatuksia postaukseen, jolle annoin nimeksi Herääminen. Olen pitkin vuotta miettinyt, miksi teen sitä mitä teen, miksi kirjoitan, miksi tämä blogi on olemassa, millaisia päämääriä minulla on vai onko yhtään. Olen kysynyt itseltäni, miksi aloitin ja miksi jatkan. Miksi en luovuta, vaikka uin ajoittain kaulaa myöten tyhjissä papereissa ja sanoissa, jotka eivät sovi yhteen toistensa kanssa.

En kuitenkaan ryhtynyt silloin vastaamaan näihin kysymyksiin, vaikka aioin. Blogi vaipui uudelleen hiljaisuuteen, koska... Hitot, silloin en edes tiennyt, miksi. En tiennyt, mitä minulta puuttui. Tässä labyrintissä sitten harhailin kunnes löysin Otto Izakaya Expressin sekä Oton ja Alexin. kerta kaikkiaan mahtavat kaverukset blogin takana.

Esittelen poikien blogia lyhyesti, jotta pysyt kärryillä siellä ruudun takana. Perustasolla jutun juju on tämä: Otto ja Alex, halusivat tehdä jotain uutta ja erilaista, etsiä itseään, tehdä muutoksen elämässään. Tie vei heidät ensin Australiaan asumaan ja tekemään töitä vajaan vuoden ajaksi, minkä jälkeen he päättivät palata kotiin pidemmän kaavan mukaan: reissaamalla pitkin poikin Aasiaa reilun neljän kuukauden ajan. Blogin tekstit ovat Oton käsialaa, kuvat Alexin taideteoksia. Alex on ammatiltaan valokuvaaja, ja jälki on sen näköistä. Klikkaa linkkiä tuossa yllä ja ota itse selvää lopusta perusinfosta! Minä jatkan seuraavaksi pääasiaan.

Ensimmäinen lukemani teksti kertoi Oton ja Alexin seikkailuista Kambodzassa Angkor Watin temppeleillä. Upposin tekstin ja kuvien tunnelmaan välittömästi, matkustin hetkessä kauas pois arkisesta Suomen syksystä positiivisen energian ja vaikuttavien kokemusten maailmaan. Luin tekstin toisensa perään ja lopetin vasta kun kello oli kaksi aamuyöllä. Jätin blogiin pitkän haltioituneen kommentin, jonka Otto otti ilolla vastaan. Siitä lähtien olen seurannut blogia aktiivisesti ja nauttinut maailman kaukaisista aarteista Oton ja Alexin mukana. Käytän kommenttien kirjoittamiseen aikaa ja energiaa, jotta ne olisivat sekä kannustavia että hyödyllisiä. Näen vaivaa, ja se kannattaa.

Miksikö? Siksi, että Otolla on ainutlaatuinen taito herättää  miljöö, kulttuuri, henkilökohtaiset kokemukset ja niiden herättämät tunteet ja ajatukset henkiin persoonallisella tavalla. Siksi, että Alex vangitsee kaiken edellä mainitun kuviinsa kauniisti, tyylikkäästi ja monipuolisesti. Siksi, että kaikesta mitä nämä kaksi tekevät, välittyy aito kunnioitus ja rakkaus maailmaa, erilaisia kulttuureja, toisia ihmisiä ja luontoa kohtaan. Arvostan lukijana ja kirjoittajana erityisesti tunnetta, avoimuutta, rehellisyyttä, rohkeutta ajatella ääneen, sujuvaa ja elävää kieltä ja blogeissa tietenkin myös valokuvia, joista näkyy kuvatun kohteen lisäksi jotain, mitä ne ovat kuvaajassa heränneet. Otto ja Alex ovat antaneet minulle kaikkea tätä. Blogi on täynnä positiivista elämänasennetta, rohkeutta haaveilla ja toteuttaa unelmia, tahtoa mennä sinne minne muut eivät ole menneet ja vilpitöntä halua kannustaa toisia tekemään samoin. Olen hymyillyt, nauranut, huudahdellut, hämmästynyt, innostunut, tuntenut myötätuntoa, huokaissut helpotuksesta, liikuttunut - olen kokenut valtavan määrän erilaisia tunteita tässä pikajunassa erilaisten maailmojen halki. Olen löytänyt runsaasti hyödyllistä informaatiota ja muutaman uuden matkakohteen jo valmiiksi kilometrien mittaiselle listalleni.

Kaikkein merkittävin lahja, jonka olen saanut, on kuitenkin kokemus siitä, kuinka paljon voimaa sanoilla voi olla. Tämä tuli esille kahdella tavalla: toisaalta siinä, mitä Otto ja Alex ovat saaneet aikaan minussa ja toisaalta siinä, millä tavalla he ovat ottaneet vastaan palautteen, jota olen heille antanut. Sen jälkeen kun on täytynyt luopua kirjoittamisesta kokonaan yli puoleksi vuodeksi, tuntuu hienolta nähdä, että ajatukseni välittyvät sellaisina kuin ne tarkoitin ja että niistä on apua. Tietoni ja kokemukseni lukemisesta ja kirjoittamisesta ovat päässeet pitkästä aikaa hyvään käyttöön. Olen myös elävä esimerkki siitä, kuinka paljon voi saada aikaan tekemällä sitä mistä aidosti pitää. Otto ja Alex ovat sytyttäneet minussa juuri sellaisen inspiraation roihun, jollaisen toivon joskus antavani omille lukijoilleni. Otto ja Alex ovat motivoineet minua ajattelemaan ja uskomaan sekä luoviin että matkailuun liittyviin unelmiini, mikä on erittäin arvokasta erityisesti täällä harmaan talven keskellä.

Nyt näen huomattavasti kirkkaammin sen, miksi kannattaa kirjoittaa, miksi kannattaa yrittää silloinkin kun se on vaikeaa. Näen sen, mitä voin saada, jos vain jaksan kehittää tätäkin blogia niin pitkään, että se palvelee tarkoitustaan mahdollisimman hyvin. Olen lähempänä useita päämääriä ihan vain sen ansiosta, että olen saanut kulkea mukana teidän matkalla.

Kiitos, Otto ja Alex. Kiitos hienosta blogista ja ilosta, jota levitätte ympärillenne. Kiitos siitä, että olette noin innostuneita, että jaksatte jakaa ajatuksianne, fiiliksiänne, mielipiteitänne ja kokemuksianne toisten kanssa, että teette sitä mitä teette. Olette mahtavia tyyppejä molemmat!

Ja nyt jätän pallon teille, jotka luette tätä postausta. Käykää vilkuilemassa Oton ja Alexin tarinoita. Jos mielenkiintoa riittää, suosittelen lukemaan blogin kaiken sisällön. Niitä varten, jotka haluavat vähän pikaisemman katsauksen, olen listannut joitakin postauksia, jotka kolahtivat erityisen syvälle ja joiden arvelen antavan aika hyvän käsityksen kaverusten meiningistä.

1. Welcome
2. Explore Bali all around
3. Singapore by night
4. Shanghai in 24 hours
5. "Stressiloma Halong Baylla
6. Hanoi - Aasian Pariisi
7. Angkor WHAT - Angelina Jolien jalanjäljillä
8. Been there, Don det - Laos
9. Pokhara - maailman makeimpia maisemia
10. Taj Mahal - Maailman kaunein rakennus

Löydät Oton ja Alexin myös Facebookista, Instagramista, bloglovinista ja blogilistalta. Alexilla on myös omat nettisivut osoitteessa alexaalto.com

Noin, vilkuilkaa noita. Toivotan nyt hyvää joulua Otolle, Alexille ja kaikille jotka ovat lukeneet tämän tekstin. Palaan blogin pariin viimeistään vuoden vaihduttua uuden motivaation voimin.

Lopuksi vielä muutama biisi, joita kuuntelin tätä postausta kirjoittaessa:








8 kommenttia:

  1. Nyt en voi sanoa kyllä mitään muuta kun, että yksinkertaisesti ei vaan oo sanoja. Nyt on vedetty kyllä meitsi hiljaseks, täysin. Jos sanon, että tä on mieltä lämmittävin ja koskettavin ele, mitä oon kokenut aikoihin niin en edes valehtele. Mistäs mä alottaisin??

    Ensinnäkin pelkästään se, että oot nähnyt tän vaivan tehden tän tekstin on jo ihan ylimaltaista. Puhumattakaan siitä, mitä nä sanat sisältää. Oon myyty. Ei tätä voi sanoin kuvailla, että kuinka hyvälle fiilikselle tä saa. Ei vaan voi, mutta mä veikkaan, että sä tiedät, tai edes voit kuvitella. :) Se, että kuulee, että on onnistunut inspiroimaan omalla duunillaan jotain on varmasti parasta, mitä ihminen voi omaa juttua tehtäessä kuulla. Tä on arvokkain palkka, minkä omasta työstään voi saada. Sulla on kyllä sana ja sydän niin hyvin hallussa, että monella olis syytä ottaa mallia. Ilman mainintaa meitsistäkin voin sanoa, että oot kynä kädellä superlahjakas! Tä sinetöi sen, että seikkailut jatkuu ja kovaa sekä korkeelta. Toivottavasti pysyt messissä vielä koska nä seikkailut on meidän blogimaailmassa vasta alussa. Mulla on ihan sekopäiset fiilikset, aion varmasti printata tän tekstin ja pistää tän mun tulevaisuuden työhuoneen seinälle sitten kun semmoinen on. Tässä on niin paljon asiaa mitä haluaisin sanoa sekä kiittää mutta nyt en saa sanoista kiinni. Siis mä kun kuvittelin ettenkö digaa joulusta, nyt on meitsin joulu sinetöity ja tä on varmasti paras lahja minkä voi saada. Loputtomat kiitokset. Tätä mä en tuu hevillä unohtamaan. :) huhuh, melkeen hengästyttää!! Tä sai mut kyllä niin super onnelliseks ja otetuks että ei järkee. :-) Oot huippu, maailman parasta joulua sinne. Sä sait mun joulumiehen niin korkeelle, että kuusen oksat pois, ei oo vastavaa koettu, ei koskaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ehdottomasti hienoin kommentti koko miun blogiaikana,kiitos Otto! ^^ Kannatti nähdä vaivaa, kun vastaanotto on näin onnellinen. Halusin osottaa teille,kuinka hienoo työtä teette ja se selvästi onnistu! ;) Mie tosiaan tiiän kuinka hienolta tuntuu kuulla, että on saanu jotain liikkeelle toisessa ja kuinka tärkeetä kaikki palaute on näissä hommissa. Jo yks ajatuksella sanottu kommentti antaa mielettömästi motivaatiota. Toivottavasti tää teksti antaa puhtia vielä monta kertaa! Ja ei hätää niiden sanojen kanssa, kyllä tää kommetti kertoo kaiken tärkeimmän, on niin riemullista tekstiä alusta loppuun ! ;D Kun vaan ajattelen et tää teksti voi oikeesti löytyä työhuoneen seinältä joku päivä.. Vau, lämmittää sydäntä. Huikeeta, että miulla oli mahdollisuus antaa teille tällanen lahja.

      Kyllä pysyn messissä!! Aivan takuuvarmasti! Ja kommentit lisääntyy ja pitenee ;D Ootan niin innoissani ens vuotta ettet ees arvaa! Vitsit. Hymyilen niin leveesti että poskiin koskee. Ja heh, mahtavaa että sain myös joulumielen tarttumaan! :DD Kiitos jouluntoivotuksista, miunkin joulu on nyt sinetöity superhyväksi :)

      Poista
  2. Apua mikä kommentti sotku. Mä kommentoin kerran jo aiemmin mutta se ei näkynyt tossa ja kommentoin uudelleen ja nyt vasta huomasin, että ne näkyy vasta hyväksymisen jälkeen joten jos sulla on 2 samanlaista kommenttia siellä odottamassa niin julkase se ensimmäinen XD hehehehe, oon sokea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. xDDDD apua Otto oot niin paras! En lakkaa nauramasta vielä huomennakaan! :DD

      Poista
  3. "Jokainen kirjoittaja, bloggaaja tai kuka tahansa, joka työskentelee ison ja pitkäkestoisen projektin parissa kohtaa jossain vaiheessa kysymyksen siitä, onko hommassa mitään järkeä. Reitti tämän kysymyksen luo voi olla millainen tahansa, mutta uskon että jokainen käy tämän sisäisen taistelun läpi vähintään kerran ennen maaliviivaa."

    Oot kyllä kirjoittanut niin asiaa! Ja se miten jatkat tuota lainaamaani pätkää myös. Pelottavaa ja turhauttavaa kyseenalaistaa itsensä, työnsä ja kykynsä. Just niin. Se on hassua, et mistä se itsekritiikki oikein tulee. Mutta voi että oli mahtavaa lukea, että miten toinen blogi oli inspiroinut sua. Ja tää just on kyllä tosissaan niin parasta bloggaamisessa. Kun samanhenkiset ihmiset löytää toisiaan ja tavallaan sparraa ja mentoroi eteenpäin. Ihanaa luettavaa teidän keskustelu Oton kans :)

    Tästä tuli hyvä mieli ja kannustaa muakin eteenpäin!

    Kivaa uutta vuotta ja terkkuja Floridasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, hienoa kuulla että teksti on kolahtanut muihinkin! :) Itsekritiikki on usein ihmisen pahin vihollinen ja useimmiten ihan järjetön sellainen. Kummallinen ilmiö, jota ei aina ymmärrä ja josta ei pääse helposti irti. Mutta onneksi toiset osaavat muistuttaa sen turhuudesta!

      Hauska kuulla, meidän keskustelut on kyllä ihan omaa laatuaan! :) Vähän väliä sanotaan itse se minkä toinen juuri aikoi :D Blogimaailmasta saa valtavasti, kun vaan jaksaa jatkaa ja antaa sille itsestään.

      Hyvää uutta vuotta sinnekin ja kiitos terveisistä! :) toivottavasti kuulen sinusta vielä toisenkin kerran!

      Poista
  4. Just niin, tuosta itsekritiikkipeikosta pitää päästä eroon ja on hyvä, että muut muistuttaa kuinka turha ja tyhmä asia se on. Vaikkakin niinku kirjoitit toki se voi myös sopivana annoksena auttaa kehittymisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, joskus se auttaa. Helpompaa olisi, jos auttaisi useammin :D

      Poista