15.12.2014

Sukellus

Seison meren rannalla yksin, lähes täydellisen hiljaisuuden ympäröimänä. Hiljaisuuden rikkoo vain meren kohina ja sen rinnalla kulkeva tuuli, jonka kuiskeesta yritän saada selvää. Hiekka tuntuu kuumalta jalkojeni alla ja tekee minut levottomaksi; haluaisin olla jo liikkeellä, haluaisin olla jo vedessä, mutta epäröin. En tiedä, pitäisikö minun lähestyä merta askel kerrallaan rannasta päin vai juosta suoraan veteen niin kovaa kuin pystyn. Vilkaisen oikealle vähän matkan päässä komeilevaa laturia kohti. Laituri on leveä, uusi ja tukeva, ja sen päähän on rakennettu valtavat portaat, joita pitkin voisin laskeutua suoraan syvään veteen. Minulla ei kuitenkaan ole tapana päästää itseäni helpolla, joten käännän katseeni kaukana vasemmalla siintävän niemen kärkeen. Niemi on kallioinen, joten pääsisin veteen vain ylittämällä useita mustia kiviä, joita vasten aallot löivät voimalla ja arvaamattomassa tahdissa. Vaikka löytäisin tien niemen kärkeen, voisin kaatua ja satuttaa itseni, jolloin matkani katkeaisi ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Vedän henkeä ja totean, että laituri ja niemi eivät ole vaihtoehtoja. Tehdäkseni tämän oikein minun täytyy olla rohkea. Minun täytyy antaa veden nielaista minut, kuljettaa minua kunnes löydän sen mitä etsin.

Aurinko tulee tervehtimään minua pilvien takaa, ja silloin näen Amyn, ensimmäisen päähenkilön jonka elämästä aloin kirjoittaa. Hän seisoo vedessä ja viittoilee innokkaasti minun suuntaani. Aalto tyrskähtää häntä vasten ja hän nauraa ihastuksissaan, onnellisempana kuin viimeksi tavatessamme. Hän pitää katseensa koko ajan minussa, vetoaa minuun koko persoonansa voimin, vaatii minua ottamaan ensimmäisen askeleen kohti syvyyksiä, Syvyyksiä, joiden takana jossain kaikki hänen ystävänsä ja vihollisensa yrittävät selvityä maailmassa, jonka ääriviivat minun pitäisi pian piirtää lukijoita varten, heitä varten, itseäni varten. Jossain tuolla meren keskellä on vastaukset kaikkiin kysymyksiin, jotka ovat sekoittaneet pääni ja luovuuteni. Jossain tuolla, tuntemattomassa, viileässä vedessä, meren tyrskyissä: siellä ne ovat, enkä yhtäkkiä enää tiedä, mitä vielä odotan. Suljen kaiken muun mielestäni ja juoksen, juoksen ja juoksen kunnes tulen Amyn kohdalle. Hän puristaa kätensä käteni ympärille ja nyökkää hyväksyvästi. Otamme yhdessä viimeiset askeleet ennen kuin sukellamme veden alle.

* * *

Alkusyksyllä kuvailin tuntemuksiani suunnilleen tällä tavalla. Olin pitkään kirjoittamatta, en edes vilkaissut Young Fightersin luonnoksia. En yhtä ainutta kertaa yli puolen vuoden aikana. En edes antanut itselleni lupaa ajatella juonenkäänteitä tai yksityiskohtia, joiden paikkaa yritin vielä vuosi sitten epätoivoisesti asetella oikeille paikolle.

Viime kuukausien ajan olen katsellut ja kierrellyt siellä ja täällä Amyn ja muiden romaanin henkilöiden lähellä, Olen kulkenut heidän ajatuksissaan ja tunteissaan tunnista toiseen, päivistä toiseen. Olen ottanut tekstin taas työstettäväkseni, ja olo on kuin olisin lähdössä sukeltamaan valtamereen ilman seuraa ja suojavarusteita.

Se tuntuu yhtä pelottavalta kuin kuulostaa.

Mutta nyt on aika taas kirjoittaa. Nyt on aika hypätä ja sukeltaa.

Ensimmäiseksi kirjoitin ensimmäisen luvun kokonaan uudelleen. Sen sisältö on nyt aivan erilainen kuin edellisessä versiossa, ja olen muutoksiin enemmän kuin tyytyväinen. Tietenkin luonnos on aina luonnos, joten pääsen parantelemaan sitä myöhmmin. En anna sen häiritä. Tavoitteeni on olla tällä kertaa järjestelmällinen ja ratkaista ongelmat siinä järjestyksessä kuin ne eteen tulevat, määrätietoisesti ja yksi kerrallaan. Istun koneen ääressä niin pitkään, että saan kirjoitettua edes muutaman sanan joka päivä. Ahmin päivittäin inspiroivaa ainesta, muunmuassa tv-sarjoja, elokuvia, blogitekstejä, musiikkia, valokuvia ja kirjoja. Täytän mieleni tunteilla ja ajatuksilla ja odotan hetkeä, jolloin ne räjähtävät ulos tekstin muodossa. Apunani on myös sekä uusia että vanhoja ystäviä, joiden läsnäolo ja tuki on korvaamatonta. Sen arvoa ei voi mitata.

Joululoma alkoi perjantaina kuin tilauksesta. Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä seuraavat viikot tekevät luovuudelleni, kuinka ne herättävät tekstini henkiin.

Young Fighters on tullut takaisin. Minä olen tullut takaisin, Amy on tullut takaisin. Vaikka olenkin vähän kauhuissani, olen myös innostunut ja luottavainen. Uusi sivu on kääntynyt. Nyt sukelletaan eikä tulla ylös, ennen kuin tämä tarina on valmis kokeilemaan siipiään.

- Terveisiä flown kynnykseltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti